20.3.12

...Short film

Tajusin nyt vasta, että oon melkeinpä unohtanut kertoa teille muutamia kivoja juttuja, joista on jo jonkin verran aikaa, mutta ovat silti ajankohtaisia. Ensinnäkin potkiaispostauksessa mainitsin lyhytelokuvien kuvauksen, josta lupailin kertoilla lisää. No, sain viikonloppuna kutsun kyseisen lyhytelokuvan ensi-iltaan ja ajattelin nyt kertoa teille siitä vähän. Eli tuossa kuukausi takaperin vietin kolme työntäyteistä päivää Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän oppilaiden kanssa, kun he kuvasivat lyhytelokuvaa koulutyönään. Muistaakseni otin heihin yhteyttä teatteriopistolta löytyneen castingilmoituksen kautta, ja niin sitten pienimuotoisen koekuvaustilauksen jälkeen sähköpostiini tuli viesti, että he haluaisivat minut elokuvan päärooliin. Innoissani otin haasteen vastaan. Kuvaukset olivat tosiaan kolmipäiväiset ja mut tultiin käytännössä joka päivä hakemaan koululta suoraan yo-kuullunymmärtämisten jälkeen. Se oli aika raskasta mutta hyvällä kuvausporukalla oli huippua tehdä töitä! Lyhytelokuvassa näyttelin naista, jonka mies on sodassa ja hän on yksin kotonaan ja raskaana. Itseasiassa samaa naista näyttelee elokuvassa kaksi, nuorempi ja vanhempi.




Elokuvan maskeeraja ja kampaaja teki niin upeaa työtä, etten edes ollut tunnistaa itseäni peilistä kun näin lopputuloksen. Hiukset oli laitettu ylös kiharoille ja huulet olivat kirkkaanpunaiset. Mitäs tykkäätte lopputuloksesta?

Olen ennenkin tehnyt TAMKlaisten kanssa yhteistyötä heidän lyhytelokuvissaan ja ne ovat aina olleet todella positiivisia kokemuksia. Olin hirveän onnellinen ja kiitollinen tästä saamastani osasta, sillä koin sen itse erittäin vaativaksi itkukohtauksineen (joita en muuten ollut ennen tehnyt kameran edessä) ja koska tiesin, että minun pitäisi samastua henkilöön, joka on a) raskaana ja b) jonka mies on sodassa. Eli ei ihan jokapäiväistä kauraa! Nyt kuitenkin innolla odotan lopputulosta, jonka näen pian. Sitä ennen tulen kärsimään varmaankin lievästä vaatekriisistä, mitä laittaa päälle ensi-iltaan, jossa pukukoodina on juhlava asu? Hmmhmm...
-----
J'ai oublié d'écrire un article sur un court métrage que j'ai tourné il y a un mois. Ce week-end j'ai eu une invitation à la première de ce court métrage. J'ai plus que hâte de voir le film ! J'ai joué le rôle principal et je suis très contente que l'on m'ait confié. J'ai joué une femme qui était enceinte et dont le mari était à la guerre. C'était une très bonne experience même si le rôle n'était pas facile à jouer surtout avec les scènes où j'ai dû pleurer...

En haut il y a des photos de moi que j'ai prises après le tournage. J'aime beaucoup le maquillage et la coiffure même si j'ai beaucoup de mal à me reconnaître sur ces photos ! Maintenant je commence à stresser pour ma tenue pour la première...

2 comments:

  1. Vau näyttää todella upealta! Oli varmasti ihanaa kokemus olla mukana tuollaisessa prokkiksessa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo se oli kyllä ehdottomasti todella rikastuttava ja opettava kokemus :)

      Delete

Kommenttia, kritiikkiä, parannusehdotuksia, terveisiä:

Merci de m'écrire un petit mot :