6.8.12

...Almost two weeks left and this is how I feel

Mun on pakko kirjoittaa ja selventää ajatuksia. Oon nyt asunut kaksi vuotta yhtäjaksoisesti (Ranskan visiittejä lukuunottamatta) Suomessa ja olen rakentanut elämäni uudestaan tänne. Miettikää, että kymmenessä kuukaudessa Ranskassa rakensin sinne elämäni nollasta. Tulin takaisin Suomeen ja tuntui, että taas piti aloittaa kaikki alusta. Okei mulla oli perhe, vanhoja kavereita, tuttu maa, mutta silti moni asia oli aloitettava alusta. Tuntui, kuin mun olisi pitänyt oppia elämään uudestaan niin kuin suomalaiset. Ja nyt kahden vuoden jälkeen musta tuntuu tosi paljon samalta, kuin silloin kun lähdin Ranskasta. Olin silloin niin surullinen, jätin uuden elämäni taakse, kaikki uudet ihanat ystävät, perheen ja sen maan ja kulttuurin, jossa olin nyt oppinut asumaan ja elämään. Ja se sama tapahtuu taas, historia toistaa itseään. Nyt kun ajattelen lähtöä Suomesta alan olemaan surullinen. Kaiken tämän pitkän Suomivihan jälkeen olen löytänyt paikkani täällä. Mulla on turvallista olla täällä, mulla on paljon ihania kavereita, käyn ulkona, mulla on työpaikka, perhe, mielenkiintoisia projekteja...Tuntuu niin tyhmältä ja epäloogiselta lähteä just nyt, kun kaikki on hyvin. Ja vaan siks, että meen taas kohtaamaan sen todellisuuden, että asiat pitää aloittaa alusta. Tätäkö tää mun elämä nyt sitten on? Onneksi luotan siihen, että ystävät pysyvät täällä ja hei Ranska ei todellakaan ole kaukana! Kaikki vaan visiteeraamaan :)


Elämässä mulle on kaikista tärkeintä olla onnellinen. Etsin aina paikkaa, jossa mun on hyvä olla. En usko todellakaan olevani surullinen Ranskassa, mutta voi miten tulenkaan kaipaamaan kaikkea sitä, mitä olen saanut/saavuttanut Suomessa...Mutta toisaalta Ranskassa kaikki on mahdollista, kunhan en vaan jää elämään pelkästään yliopistoelämää. Oikeesti mua ei tällä hetkellä edes hirveesti kiinnosta toi opiskelu, haluan vain elää. Siksi uskonkin, että ensi vuosi tulee sisältämään hurjasti seikkailuja, matkustelua, spontaaneja juttuja ja kaikkea sellaista, mitä voin sitten myöhemmin muistella. Ja päivä kerrallaanhan tässä eletään...


Voi olla, että tämä blogiteksti ei aukene hirveän monelle, mutta halusin nyt vain vähän kirjoittaa mun mietteitä tästä lähestyvästä lähdöstä ja kaikkia fiiliksiä siihen liittyen. Mua harmittaa niin paljon, etten kirjoitellut paljon mitään silloin kun lähdin Ranskasta. Blogitekstit ovat itselle aika hyviä muistoja, ja niitä lukiessa voi myös huomata oman kypsymisensä. Lueskelen tätä tekstiä uudelleen sitten parin vuoden päästä...

Hyppää jalat edellä tuntemattomaan. (Ei kuitenkaan itsetuhoisessa mielessä!)

No comments:

Post a Comment

Kommenttia, kritiikkiä, parannusehdotuksia, terveisiä:

Merci de m'écrire un petit mot :