14.10.12

...My Weekend (and bad luck continues...)

Onpas ollut kiva mutta samalla väsyttävä viikonloppu! Ihan kamalaa kuinka aika menee nopeasti, kun tulee kotiin perjantai-iltaisin ja sunnuntaina pitää jo taas pakata laukku tulevaa kouluviikkoa varten.

Lapset on terveitä, kun ne leikkii...
Perjantaina olin jo valmiiksi poikki pitkän kouluviikon jälkeen, mutta päätin kuitenkin lähteä kavereiden kanssa keilaamaan. Lopulta ei edes itse keilattu, vaan tyydyttiin seuraamaan sivusilmällä. Keilahalli täällä on tosi rento, baarista saa vaikka mitä juomaa ja ruokaa. Pizzan tuoksu sai mahan kurnimaan. Tilattiin meidän porukalle iso "putkilo" kaljaa, härveliä kuulemma kutsutaan kirahviksi. Itse olin autolla, joten en juonut mitään, mutta nauroin senkin edestä! Keilahallissa tunnelma nousi mukavasti, kun hohtokeilaus alkoi ja hyvä musiikki soi taustalla. Ihmisiä oli kerääntynyt myös katsomaan jalkapallo-ottelua suurelta screeniltä.



Lauantai aamuna herättiin siskon kanssa skarppeina, sillä tiedossa oli meidän viime vuoden joululahja: spa, hammam-sauna ja hieronta combo. Tavattiin serkku span edessä, sillä hänkin oli saanut saman lahjan hostäidiltä. Ensin olimme 30min spassa, jossa oli 2 istumapaikkaa ja yksi makuupaikka. Oli aivan mahtavaa, kun tunsi miten vesi hieroi selkää, niskaa ja jalkoja...Huoneesta oli sammutettu valot ja ammeeseen rakennetut valot toivat tunnelmaan vaihdellen punaisesta violettiin, sinisestä vihreään ja niin edespäin...Mikä rentoutus.
Span jälkeen menimme puoleksi tunniksi hammam-saunaan. Se oli todella kostea ja "höyryinen" verrattuna suomalaiseen saunaan. Eikä mistään kiukaasta tietoakaan. Saunan jälkeen menimme vielä 15min spahan ja sen jälkeen meitä odotti 30min hieronta, jossa hierottiin niskat, selkä, jalat, jalkaterät, pää ja kasvot. Meinasin nukahtaa hierontasängylle rauhoittavan musiikin ja kookoksen tuoksun ympäröimänä...Hieronnan jälkeen saimme teetä ja lueskelimme hetken lehtiä. Yhteensä vietimme kylpylässä 3 tuntia, ja sen jälkeen ei meinattu enään tietää missä edes ollaan...Teki kyllä niin hyvää. Harmi, että kuvia ei ole laittaa blogiin...

Sitten kipinkapin kotiin syömään ja pienille kauneusunille. Kun olin saanut levättyä, suuntasin uudelle työpaikalleni. Toimin siis joulukuuhun asti tarjoilijana lauantai-iltaisin eräässä hienossa ravintolassa. Työ on aika raskasta ja todella tarkkaa, mutta onneksi omistajat ovat todella todella mukavia, joten heidän kanssaan on ilo tehdä töitä. Ja onhan se hienoa, että nyt voin sanoa työskennelleeni ravintolassa ja vieläpä Ranskassa! Ja kiitos iskälle, joka on aina halunnut opettaa minua avaamaan viinipullon oikein...tässä työssä sitä taitoa todella tarvitaan!




Työt loppuivat klo 00 ja siitä suuntasin kavereiden luo. Oltiin hetki siellä siskon kanssa ja sitten suuntasimme kaksin paikkalisten kylien yöelämään. Oli ihana taas nähdä paljon tuttuja ja tanssia! Tosin kun kello löi puoli kolme aloin olla jo aika poikki...Lähdimme autolle puoli neljä ja meinasimme molemmat saada pienet paniikkikohtaukset, kun huomasimme auton avaimen olevan rikki!! Olin saanut auton auki kyllä, mutta itse metallipäinen avain oli hukassa, tippunut jollain käsittämättömällä tavalla! Jäljellä oli siis vain muoviosa, jossa oli näppäimet auton avaamiseen ja sulkemiseen. Siinä kohtaa tuli meinaan suusta muutamat kirosanat ja samalla kirosin huonoa onneani...miten mulle voi TAAS käydä jotenkin näin?! Jollain ihmeen kaupalla löysimme takapenkiltä metalliavaimen. Olimme helpottuneita, ja aloin käynnistämään autoa. Eipä muuten käynnistynyt. Huomasimme, että auton näytölle tuli jokin teksti liittyen varkaudenestoon...ei tajuttu miten se liittyi mihinkään. Sitten hokattiin, että auto ei suostunut käynnistymään pelkällä metalliavaimella, vaan se piti yhdistää takaisin muoviseen osaansa. Paitsi että meiltä puuttui välistä yksi osa...onnen kaupalla sekin löytyi autosta. Siinä sitten yli puolituntia Nicole yrittää saada avaimen korjattua...Ja lopulta onnistuinkin siinä pienillä, näppärillä sormillani ja saimme auton käyntiin. Se oli ihan tajuton helpotus, koska ei olisi ollut kiva jättää autoa niin monen kilometrin päähän kotoa....

Huhhuh ja tänään nukuin pitkään, söin hyvin ja menen illalla aikaisin nukkumaan :) What a weekend!

No comments:

Post a Comment

Kommenttia, kritiikkiä, parannusehdotuksia, terveisiä:

Merci de m'écrire un petit mot :