6.12.12

...The Independence Day

Pakko vääntää pikäinen postaus näin itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kaiken lisäksi päätin jopa kirjoittaa kaikki ääkköset niin saa suomenkielikin tänä päivänä minulta vähän enemmän arvostusta!

Kun mietin itsenäisyyspäivää mulle tulee mieleen tietenkin itse juhlan aihe eli itsenäistyminen, legendaarinen Tuntematon sotilas (lukekaa myös se kirja, se on tajuttoman hyvä!), siniristiliput, yhteisölliyys, suomalainen sisu (sanan molemmissa mielissä), Linnanjuhlat, nimipäivät (omani ja kaksoisveljeni), vapaapäivä, hyvä ruoka, sotaveteraanit, kynttilät...nuo nyt ainakin. Muistelen, että perheen kanssa on ollut tapana syödä yhdessä herkullisen itsenäisyyspäiväaterian äärellä ja päivä on sitten edennyt pikkuhiljaa aika rauhallisissa meiningeissä. Hieno päivä se on. Turha sitä on edes yrittää ranskalaisille selittää, sillä vaikka kuinka ovat kärsineet maailmansotien aikaan niin ei kukaan elossa oleva ranskalainen muista millaista on olla kun maa ei ole itsenäinen. Suomelle se ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys. Tietysti vanhempi ikäkunta varmasti arvostaa asiaa taas enemmän kuin minä, mutta uskon etteivät nuoret kuitenkaan ole unohtaneet itsenäisyyden merkitystä, kyllä sitä meillä kotona ja koulussa toistellaan sen verta usein.

Tänään iltapäivällä tiedossa tenttien lukua sitten illalla tulee pari kaveria kauempaa kylään. Koitan väsätä jotain suomalaista ateriaa, harmi kun en omista uunia niin se rajoittaa hieman mahdollisuuksia ruoanlaittoon. Ja täällä ei pahemmin suomalaisia perinneruokia myydä, mutta onneksi perunoita ja lohta nyt ainakin saa niin niillä mennään ehkä!

2 comments:

  1. Mä oon jotenkin aina pitänyt itsenäisyyspäivää kauheen konservatiivisena ja liian nationalistisena. Nyt ehkä ekaa kertaa ajattelen oikeesti tätä päivää lämmöllä, voi tää Ranskassa vietetty aika jotenkin liittyä siihen. Hyvää itsenäisyyspäivää! :)Toivottavasti tulee hyvät ruuat. Me mennään Lyonin suomalaisten kanssa ravintolaan illalliselle.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha varmasti Ranska hieman avartanut silmia :) liittyyhan itsenaisyyspaivaan ehka vaha liian sellasta kansallisuusaatteen liiallista suitsutusta, mutta kylla sita meilla ainakin silti on perinteikkaasti juhlittu. Meille tuli hyvat ruoat taalla kun kavin vahan Ikeassa shoppaa, oli piparia, glogia, muusia, lihapullia, punajuuria, sinappi ja valkosipuli silleja ja pullaa tietty! Sulla olikin tuuria kun paasit ihan suomalaisten kanssa viettamaan paivaa :)

      Delete

Kommenttia, kritiikkiä, parannusehdotuksia, terveisiä:

Merci de m'écrire un petit mot :